Paska Suomi 2021? (Heikki Pursiainen) 68

Paska Suomi 2021? (Heikki Pursiainen) 68

Valtiotieteen tohtori Heikki Pursiainen on MustRead-digimedian strategi ja aiemmin mm. Liberan tutkimusjohtaja. Tässä roolissaan Heikillä oli näkyvä rooli yhteiskunnallisessa keskustelussa, jota moni on jäänyt kaipaamaan. Pursiaisen Paska Suomi (Tammi, 2017) muistetaan erityiseesti kritiikkinä Suomen yhteiskunnan epäterveelle valtiokeskeisyydelle. Se on noussut keskusteluun kun mm. Veikkauksen rahapeliautomaattien rooli Suomen kulttuuri- ja kansalaisyhtieskunnan tulonsiirtojen lähteenä on herättänyt kritiikkiä….

Ääripäät Suomessa (Matti Virtanen) 67

Ääripäät Suomessa (Matti Virtanen) 67

Vapaa toimittaja, FK Matti Virtanen saapuu #neuvottelija​ -kanavalle pohtimaan ääripäitä Suomessa. Kuntavaalit ovat edessä ja erityisesti Helsingin tilanne on kutkuttava Kirsi Pihan luovuttua kokoomuksen pormestariehdokkuudesta. Luopumista edelsi Atte Kalevan videoviesti ”ei kommunisteja Helsinkiin”, jossa hän haki kontrastia toiseen ääripäähän ”ei natseja Äkäslompoloon”. Tilanne korjautui osittain kokoomuksen siirryttyä liberaaliehdokkaiden kaksoiskärkeen, Elina Lepomäkeen ja Juhana Vartiaiseen. Virtanen…

Kuvitellut yhteisöt kuten @Puheenaihe​ (Leevi Leivo) 66

Kuvitellut yhteisöt kuten @Puheenaihe​ (Leevi Leivo) 66

Leevi Leivo on @Puheenaihe​ -podcastin juontaja, joka on haastatellut hyvin erilaisen maailmankuvan omaavia ihmisiä, viime aikoina esimerkiksi Helsingin pormestariehdokkaita. Leevin keskustelut Samin kanssa #puheenaihe​-kanavalla taas ovat koskeneet sosiaalista konstruktiota nimeltä ylikansallinen rahajärjestelmä. Leevi kuvaa miten kuvitellut yhteisöt muodostuvat ja minkälaisia teorioita niistä on. Benedict Anderson esimerkiksi selittää nationalismia mm. yhtenäisen kielen, yhteisen mediajulkisuuden ja osin…

Lakimiesliiton Bondipäivä (Tero Tuomisto ja Sami Miettinen) 65

Lakimiesliiton Bondipäivä (Tero Tuomisto ja Sami Miettinen) 65

Tero Tuomisto on Castrén & Snellmanin partneri joka vastaa yhtiön pankki- ja rahoituspraktiikasta. Hän veti Lakimiesliiton koulutuksen Alma Median kautta toteutettua koulutusta joukkolainamarkkinan (bonds) keskeisistä piirteistä ja rakenteista kuten joukkolainan haltijoiden edustaja ja vakuusagentti sekä sen käyttö muutostilanteissa. Sami Miettinen täydensi koulutuspäivän päättävässä koulutuksessaan bondimarkkinan rinnalla kulkevista rahoitusmuodoista, kuten direct lending (suora rahoitus) ja decentralized…

Elon Muskin Bitcoinit ja DeFi (Martin Wichmann) 64

Elon Muskin Bitcoinit ja DeFi (Martin Wichmann) 64

Mikä on hajautettu rahoitus, decentralized finance, DeFi? Minkälainen game changer oli Elon Muskin $1,5 miljardin päätös korvata Teslan FIAT-valuuttoja kryptoilla, tässä tapauksessa bitcoinilla, BTC:llä? Kryptorahayhdistys Konsensus Ry:n varapuheenjohtaja Martin Wichmann kertoo miten kryptojen älysopimukset, erityisesti Ethereumiin luodut yhteisöt ja rakenteet sisältävät jo noin 40 miljardia euroa arvoa, jota hallinnoidaan julkisen vertaisverkon yli. Martin kuvaa mm….

Omistaminen Suomessa (Sami Miettinen) 63

Omistaminen Suomessa (Sami Miettinen) 63

#neuvottelija​ -kanavan kehittäminen katsoja ja kuulijapalautteen mukaan jatkuu! Nyt kokeillaan ROASTAUSTA, tässä tapauksessa Ville Tolvanen, saakin kääntää pöydän toisinpäin ja kysellä Sami Miettiseltä mitä *hän* haluaa! Ville valitsi roastauksen aiheeksi oman yhteisönsä eli omistajuuden. Hän mm. grillaa Samia hänen työpaikkansa Translink Corporate Financen palveluista kulmalla ”Omistajalla töissä”, sekä puristaa kanavaisännästä faktoja suomalaisista omistajina. Näitä on…

Pimeää pelottelua, euro ja hallituksen möröt (Tuomas Malinen) 62

Pimeää pelottelua, euro ja hallituksen möröt (Tuomas Malinen) 62

GnS Economicsin Tuomas Malinen ruotii #neuvottelija​ -keskustelussa kolmea saranakohtaa itsenäisen Suomen historiassa: 1991: Esko Ahon pääministerikauden dramaattinen päätös liittää markka keinotekoisen vahvalla kurssilla ECU-koriin muiden pohjoismaiden kanssa. Markan ja kruunun ja muiden eurooppalaisten valuuttojen päästäminen markkinahintaiseen kelluntaan lopetti laman. Esko Ahon kirja 1991 Mustien joutsenten vuosi kuvaa että 10% kansatalouden noin 12% taantumasta tapahtui ennen…

Verojoustot ja Syrjivä ansiosidonnainen (Mauri Kotamäki) 61

Verojoustot ja Syrjivä ansiosidonnainen (Mauri Kotamäki) 61

Keskuskauppakamarin pääekonomisti Mauri Kotamäki pureutuu taloustieteen peruskäsitteeseen eli joustoon. Jousto tarkoittaa taloustieteissä yhden muuttujan prosenttimuutosta toisen muuttujan prosenttimuutokseen nähden. Kysynnän hintajousto tarkoittaa prosentuaalista muutosta kysynnän määrässä, kun hinta muuttuu yhden prosentin. Kansanomaisesti ajateltuna esimerkiksi kotitaloustyön kysynnän pitäisi kasvaa kun kotitalousvähennys pienentää sen verorasitusta erityisesti suurissa tuloluokissa. Kotitaloustyön kysynnän verojousto olisi siis suuri. Yllättäen Vattin ja…

Osakeanalyysi ja Inderes (Sauli Vilén) 60

Osakeanalyysi ja Inderes (Sauli Vilén) 60

Inderesin pääanalyytikko Sauli Vilén keskustelee Samin kanssa investointipankkitoiminnasta, osakevälityksestä ja erityisesti osakeanalyysin kehityksestä. 1990-luvun karikatyyri on The Wolf of Wall Street-elokuvan parodioima kaoottinen yhdistelmä huonoja insentiivejä, osakevälityksen myynti- ja ostohintojen välisen huomattavan eron väärinkäyttöä sekä osakevälityksen maksajan puutetta. Juuri nyt Reddit-keskustelualusta on tuonut jenkkihulinaa hypettämällä arveluiden mukaan mm. Gamestop:ia ja Nokiaa. Tämäkin voi ryöstäytyä käsistä….

Hallitus palveluna eli BaaS (Ville Tolvanen) 59

Hallitus palveluna eli BaaS (Ville Tolvanen) 59

Oululainen Ville Tolvanen on kehittänyt useita ATK:ta eteenpäin vieviä yhteisöjä kuten Digitalist-liikkeen, josta tuli pohjoismainen pörssiyhtiö. Hän on Piemonten muuttonsa jälkeen vienyt eteenpäin suomalaista omistajuutta Omistajat.org – yhteisön perustajana. Tolvasen uusimmat aluevaltauksensa liittyvät mm. headhunting:iin ja erityisesti hallitustyöskentelyyn. Hallituksen rooli on jäänyt erityisesti yrittäjävetoisissa yhtiössä irralliseksi ja Villen konsepit BaaS, Board as a Service, korjaa…