Juhani Huopainen korottaa panoksia – hän lupaa tuhat euroa sille, joka osoittaa eurojäsenyyden tuoneen Suomelle taloudellista nettohyötyä.
Sami Miettinen tarttuu haasteeseen ja haastaa Juhania neljällä väitteellä: alentunut korkotaso, vakaa toimintaympäristö, transaktiokustannusten romahdus, sekä sokerina pohjalla #MMT:n insipiroima massiivinen keskuspankkirahoitus maailman toiseksi suurimman valuutan varjolla, joka ei onnistu pienessä valtiossa.
Näiden lisäksi jakso käy läpi #neuvottelijat-yhteisössä esitettyjä kysymyksiä Samin ECU-2 mallista Elina Lepomäen puhtaalta pöydältä mietittyyn Euroopan liittovaltiorakenteeseen. Introssa nähdään Juhanin lohduttava bromance-käsi laskeutuvan Samin käden päälle, sillä euroon ei ole olemassa kuin viheliäisiä ratkaisuja.
Euron tulevaisuus ei tyydytä ketään Euroopassa jos sen todellista luonnetta ei ymmärretä. Juhana käy läpi kehityksen 1990-luvulta nykytilanteeseen, jossa elvytysrahasto voi johtaa liittovaltioon. Mistä ei voi puhua, siitä on vaiettava – asenne estää skenaarioden läpikäyntiä.
0:00 Intro – Juhani käy läpi euron skenaariot, liittovaltion ja sisäisen devalvaation, lohduttaa Samia ECU-2 mallin idealisesta mahdottomuudesta ja kehottaa tunnustamaan että vain ryhdikkyys vapauttaa Euroopan
1:37 Juhana Huopainen & Sami Miettinen – Euro
#ekonomistit #politiikka #yritykset #yhteiskunta #neuvottelijat #euro #sijoittajat
Juhani Huopainen
#negotiator
Osallistu keskusteluun #neuvottelija -kanavalla ja käy tykkäämässä. Apple podcasts