Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki ja Sami Miettinen pohtivat, miksi Suomen bruttokansantuote ei kasva ja miksi sen rakenne on kaukana markkinataloudesta.
Elias Erämaja arvioi oikeistohallituksen kehysriihen hyviä ja huonoja puolia ekonomien näkökulmasta. Jakso on tehty yhteistyössä Suomen Ekonomien kanssa.
Väitöskirjatutkija Olli Kuismanen kertoo teollisuuden palveluvallankumouksesta esimerkkinään Tamturbon öljyttömään kompressoritekniikkaan perustuva palvelu.
Nokian Panimon Janne Paavola ja Petri Roininen keskustelevat 365 päivässä pörssiin -ohjelmasta, oluen panemisesta ja alkoholilain tulevista uudistuksista.
Ivan Puopolon Viikon viisastelun lakkospesiaalissa pohditaan, ovatko poliittiset lakot mafiamaista toimintaa. Mukana Sami Miettinen ja Tere Sammallahti.
Equel Socialin perustaja Mikko Alasaarela kertoo, miten algoritminen vaikuttaminen rapauttaa sosiaalisen median ja miksi luottamusverkostot ovat tärkeitä.
Sifter Capitalin toimitusjohtaja Santeri Korpinen kertoo laatusijoittamisesta, jossa ostetaan hyviä yrityksiä ja pidetään niitä niin kauan kuin on tarpeen.
Iltalehden toimittaja Marko-Oskari Lehtonen arvioi Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston mahdollisuuksia presidentinvaalissa ja Politiikan puskaradion nousua.
Jocka Träskbäck varoittaa, että YEL-uudistus tuhoaa yrittäjyyden, ja pohtii myös oikeistoaaltoa, EU-vaaleja ja Alexander Stubbin presidenttimahdollisuuksia.
Sotahistorioitsija Lasse Laaksonen analysoi Lähi-idän kriisiä, Huthi-kapinallisten iskuja Punaisella merellä sekä Hamasin, Hizbollahin ja Iranin roolia.
Olli Sipilä kertoo lyhyessä klipissä strategisista kaasuverkoista ja siitä, miksi Suomea kerrankin onnisti. Jakso on tehty yhteistyössä Gasgridin kanssa.
Sanna Rekola Sitrasta ja Topi Järvinen Rastor-instituutista keskustelevat megatrendien ja trendien erosta sekä heikoista signaaleista ja ennustamisesta.
ETLAn toimitusjohtaja Aki Kangasharju keskustelee kirjastaan Talouden ilmestyskirja ja Suomen talouden ongelmista velasta ja inflaatiosta nollakasvuun.