Risto Linturi ja Kari Angeria jatkavat Sisäpiirin puolella siitä, miten ihmisten ja agenttien yhteisö toimii käytännössä ja miksi osaamisen jakaminen ryhmässä muistuttaa enemmän yhteisöä kuin markkinaa. Sami kertoo, miten pääjaksossa käsitellyt teknologiakehityksen pullonkaulat kääntyivät konkreettiseksi sijoituspäätökseksi. Risto avaa, miksi Samsungiin sijoittamiseen päti intuitio mutta Nvidiaan systemaattinen analyysi. Miksi Nvidia näyttää tulosperusteisesti halvemmalta kuin koskaan. Toisella puoliskolla siirrytään teoriaan eli Coasen teoreemaan ja siihen, miten digitalisaatio, tekoäly, robotisaatio ja blokkiutuminen muuttavat yritysten kokojakaumaa ja sitä, kenelle voitot lopulta kasautuvat. Lopuksi puhutaan rahatalouden ulkopuolisesta vaihdannasta, ristiinlisensoinnista ja siitä, miten oman agentin saa pystyyn yhdellä promptilla.
00:00 Sisäpiirissä Risto Linturi ja Kari Angeria
00:33 Tekoälytyö on ihmisten ja agenttien yhteisö
01:02 Pullonkaulat sijoituskohteena ja kolmen viikon tuotto
01:32 Toisen asteen vaikutukset ja tokenien kasvu
01:56 Samsungin viisinkertaistuminen oli puhdasta intuitiota
02:43 Nvidian kohdalla ymmärrys oli systemaattisempi
03:24 Kurssi puolittui vaikka tieto oli julkista
04:10 Nvidia on tulosperusteisesti halvempi kuin koskaan
04:50 Applen yhtenäismuisti ja äänetön Mac Mini
05:20 Deepfake manerismeineen ja multimodaalisuuden harppaus
05:38 Ensimmäiset avatarit tehtiin mokapuvulla
06:11 Androidisaatio ja agentin nimeämisen etiketti
06:44 Signaalikartta ja omat ennustemallit
07:25 Teoriat yritysten kokojakauman muutoksesta
08:04 Coasen teoreema ja hierarkian hajoaminen
08:35 Mihin voitot lopulta kasautuvat
09:06 Mikroyritykset palaavat kun kalvo katoaa
09:32 Keskimäärin teoriat sanovat toisin
09:57 Avoin lähdekoodi, blokkiutuminen ja vastavuoroisuus
10:25 Agentti firman ydintyöntekijänä
10:44 Rahatalouden ulkopuolinen vaihdanta kasvaa
11:11 Yhteisöllinen vaihdanta jää verottajan ulottumattomiin
11:48 Ristiinlisensointi ja suotuisat jurisdiktiot
12:25 OpenClaw pystyyn yhdellä promptilla