Yle kerää noin 570 miljoonaa euroa verovaroja vuodessa, myös yrityksiltä, ja kilpailee maksuttomana ja mainoksettomana kaupallista mediaa vastaan. Amos Ahola ja Topi Salin kyseenalaistavat ajatuksen, että julkisesta rahasta täysin riippuvainen media voisi olla riippumaton. Heidän mukaansa Ylen suurin ongelma eivät ole faktavirheet vaan valitut näkökulmat, kehystäminen ja se, mitä jätetään kokonaan kertomatta. Jaksossa pohditaan myös, kuinka paljon Yleä voisi leikata ja miksi valtiollinen toimija voi silti olla tarpeen informaatiosodan aikana. Lopuksi puhutaan tekoälyaikakauden uudesta ongelmasta: maksumuurin ulkopuolella oleva Ylen sisältö päätyy kielimallien koulutusaineistoksi ja muokkaa tulevien tekoälyjen käsitystä totuudesta.
00:00 Yle ja 570 miljoonan euron pakkovero
01:02 Parlamentaarinen työryhmä ei muuttanut mitään
01:28 Tiedonvälitys on kohtalon kysymys Suomelle
02:04 Afghanistan Papers ja virallinen kaunistelu
02:52 Kirjoittamatta jättäminen ratkaisee eniten
03:43 Voiko julkisesti rahoitettu media olla riippumaton
05:00 Ongelma on näkökulmat, ei faktavirheet
05:28 Toimittajamassa ja markkinahäiriö
06:24 Argentiinan esimerkki ja yksittäisestä yleistäminen
07:17 Asiantuntijavalinnat ja kehystäminen
07:40 Kuinka paljon Yleä pitäisi leikata
08:00 Valtiollinen media informaatiosodan varalle
08:32 Maksumuuri ja tekoälyn koulutusaineisto
10:01 Ylen sisältö virallisena totuutena kielimalleille on iso ongelma
11:35 Ratkaisuehdotus: Ylen sivut vahvan tunnistautumisen taakse
12:27 Lopetus